Outokumpu Oy:n entinen pääkonttori rakennettiin vuonna 1937. Yllä olevassa kuvassa pohjatyöt on jo aloitettu. Pääkonttorin arkkitehtina toimi Uno Ullberg, jonka piirustuksissa rakennuksen nimi on konttori- ja klubirakennus. Rakennusinsinöörinä toimi Wäinö Wuolio. Tyylillisesti rakennus edustaa funktionalismia, lukuunottamatta sen aumakattoa.
Rakennus toimi Outokumpu Oy:n pääkonttorina vuosina 1937-1946. Tällöin ensimmäissä kerroksessa oli yhtiön toimistotiloja ja toisessa kaivoksen vieraskerho. Toisen kerroksen länsipäädyssä sijaitsivat vierashuoneet itäpäädyn palvellessa keittiönä ja henkilökunnan tiloina.
Vuonna 1946 vuorineuvos Eero Mäkisen muutettua Helsinkiin vieraskerho siirrettiin Sänkivaaraan. Koko rakennus muutettiin konttoritiloiksi ja yläkerran keskustilaan rakennettin lisää toimistotiloja. Rakennus toimi kaivoksen johtorakennuksena kaivoksen sulkemiseen eli vuoteen 1989 saakka.
Linkkejä
Vanha Kaivos – Outokummun kaivoksen historia
Katri Kivivasara: Outokummun Vanha Kaivos – rakennustutkimus
Pekka Piiparinen: Outokummun taajaman kulttuuriympäristö